Asante sana!

Istun tässä hostellin ulkoterassilla, kivilattialla. Muutaman kymmenen metrin päässä pauhaa meri. Pimeää, mutta yllä tuhanisista tähistä loistava taivas. Vaikka on jo myöhäinen ilta, ilma on lämmin. Päivisin edes kuuma ei ole kuvaava sana tähän ilmastoon, paahtava helle on jotakin vielä kuumaakin enemmän. Auringosta ja lämmöstä oon kuitenkin nauttinnu, ja koitan energiaa ja valoa pakata mukaani kotimatkalle. Ihan kohta olen jo matkalla sinne Suomeen, toivottavasti lumiseen talveen.

Täällä siis lomailen. Sansibarin saaren pohjoisosassa, pienessä Nungwin kylässä. Pitkästi valkoista hiekkarantaa, turkoosin sinistä vettä ja rauhallista elämänmenoa. Lomailuun on kuulunut aurinkoa, uimista, snorklausta, suppaamista, merikilpikonnien syöttämistä, veneretkiä, huoletonta olemista, paljon hyvää ruokaa, kävelyä rannalla ja kotiinpaluun oottamista. Ennen Nungwiin tuloa yövyyimme Anniinan kanssa suomalaisen tytön luona StoneTownin lähettyvillä sijaitsevalla yliopistolla. Oli kerrassaan kokemus itekin kietoutua muslimihuviin yliopistoalueella. Täällä kun suurin osa ihmisistä on muslimeja niin kampusalueella on omat sääntönsä, joita kaikkien tulee noudattaa.   

suomienergiaa, parasta sellaista <3

aamupalalle ei tarvi montaa kertaa käskeä ku maisemat on nämä

Veneretkellä: snorklaamista, lounasta autiolla rannalla ja auringon laskun ihastelua.

Moshi ja Soweton kylä, Afrikan reissuni koti, jäi taakse maanantaina. Sinne jäi myös monia läheiseksi tulleita ihmisiä. Mutta mukaani sain paljon unohtumattomia, itteäni kasvattavia ja kokemusrikkaita hetkiä ja tapahtumia. Päällimmäisenä mielessäni on tämän kulttuurin yhteisöllisyys, jota en voi kuin ihastella. Kaikki ovat keskenään suurta perhettä, siskoja ja veljiä, joista kannetaan huolta. Tahtoisin myös muistaa täkäläisten opin, että pieni voi olla suurta ja unelmiin pitää uskoa. Mukaani pakkaisin myös hitusen verran huoletonta ja kiireetöntä elämäntyyliä, mutta en siinä määrin mitä täällä olen saanut kokea. Uskon, että mukanani kulkee monet afrikasta ostamani korut ja muutamat värikkäätt vaatteet. Ja lautasellani tulee jatkossakin olemaan avokadoa, chapattia, papuja ja muuta täällä syömääni ruokaa. Vaikka ihan ensin aion syödä ruisleipää voilla voideltuna ja juoda ison mukillisen kunnon suomalaista kahavia!:)

Päivällisaika. Riisiä, kanaa, avokadoa, jotakin vihreää. 

Suuntana kotimaa.

Muutaman päivän päästä pakkaan tavarani, suuntaan lähes kahden vuorokauden kestävälle kotimatkalle. Alan ehkä käsittää mitä se tarkoittaa, ja olen onnellinen. Suomi. Koti. Perhe ja ystävät. 
Pääsen peseytymään lämpimässä suihkussa, jossa vettä tulee hyvin. Saan oikiasti puhasta vaatetta päälleni. Voin nukkua ilman ympärillä olevaa verkkoa. Voin juoda kylymää vettä suoraan hanasta. Voikin olla ikävä niin arkisia asioita. Mutta ennen kuin tule, kerään vielä valoa ja aurinkoa hetken. Ihastelen tätä maata, jossa kuukin on erilailla kuin siellä: lepää "selällään" köllien.

"Tell them that you have famliky in Tanzania."
Tähän jäähyväishalaus oli täynnä tunnetta, Kiitos kaikki! <3

                            

lähtemisen tuntua

Silloin syyskuussa te vakuuttelitte mulle, että aika menee nopeeta ja ihan pian huomaat joulukuun koittavan. En silloin ollut ihan vakuuttunut sanoistanne. Toisaalta kolme ja puoli kuukautta kuulosti lyhyeltä, mutta jouluun tuntui olevan aikaa.. Kuitenkin nyt täytyy myöntää, että te  olitta oikiassa. Kun mietin aikaani täällä Tansaniassa, tuntuu että se on mennyt hurjan nopeasti. Maanantaina pakkaan rinkkani, huiskutan heipat Moshille ja lennän Sansibarin kuuluisan kauniille hiekkarannoille lomailemaan vajaaksi kahdeksi viikoksi.

Viikon aikana on ollut paljon mukavuutta ja mieleenpainuvia hetkiä, mutta myös pala kurkussa sanottuja hyvästejä, epätoivon ja ressin täyttämiä tunteja viimeisten koulutöiden parissa ja haikeutta tietäessä tuttujen paikkojen olevan kohta vain muistoja. Soweton kodista on tullut turvallinen paikka, johon aina mukava tulla. Dadat ja kakat, siis henkilökunta vapaaehtoistalolla, ovat uskomattomia. He ovat olleet meille aina apuna, pitäneet meistä huolta, osoittaneet että aina on toivoa paremmasta, opettaneet tyytyväisyyttä ja positiivisuutta. Kaiken tämän he ovat tehneet, vaikka eivät ole saanneet palkkaa moneen kuukauteen. 

Soweto-koti.

Olkkari ja nämä muhkean, pehmeät sohovat. Oisko tämä seuraava sisustustrendi? :)

Tasan viikko takaperin vietimme harjoittelupaikassamme päättäjäisiä. Oli kevätjuhlan tuntua: koristeltu luokka, jännittyneitä lapsia ja aikuisia, helteen tuottamia hikipisaroita kasvoilla ja innostusta tulevasta lomasta. Siihen loppuivatkin sitten yhtäläisyydet omiin päättäjäisjuhlakokemuksiin verrattuna.
Lapset olivat tulleet kouluun aamulla, odottamaan juhlaa. Aikuisia ja vanhempia hyöri pihalla tekemässä ruokaa, koristelemassa luokkaa, istumassa ja juttelemassa. Melkosta hyörinää, vielä silloinkin kun juhlan piti alkaa. Tuolirivejä muutettiin ja muokattiin yhen, kahen ja kolmannenkin kerran. Viimein kun juhla alkoi yli yks ja puoli tuntia myöhässä, opettaja muisti ettei todistuksia ollutkaan kirjoitettu. Mutta hakuna matata ja pole pole, ne voi kyllä kirjoittaa juhlan aikana kun pyytää lapsia laulamaan jotakin lauluja ohjelmanumeroksi. Aika sirkusta! Kuitenkin yhdeksän lasta, ne joita me ollaan syksy opetettu ja ohjattu, sai todistukset. Ja millä ylepydellä ne kantoivat saamiaan lahjoja, todistusta ja päässään keikkuvaa paperista tehtyä Just Graduate -hattua. :)
Puheiden, laulujen ja lahjojen antamisen jälkeen oli ootettu hetki: ruokaa. Luokan eteen kannettiin kattiloissa riisiä, kaalta, kanaa, perunoita, lihaa. Ja kaikille riitti niin isot annokset, että vakuutan ettei teistä monikaan pysty niin paljon edes kerralla syömään. Siinä suomityttöjen kanssa kun omaa lautasta tyhjäsimme paikalliseen tapaan käsin syöden, huomasimme että lähes kaikki muut aikuiset käyttivät haarukkaa. Vuups, miten tässä näin kävi? 

Mamat valmistelemassa juhulia.

"I'm little graduated, aren't you proud of me? I know my numbers and my ABCs.
I made a lots of friends and had fun too. Thank you all and I hope to see you soon."

Sunnuntaina oli toimintaa. Aamulla päätettiin sittenkin yrittää, josko vielä ehtisimme mukaan AIDS-juoksuun, jonka tarkoituksena oli kerätä rahaa AIDS-vastaiseen työhön. Olimme niin vakuuttuneita afrikkalaisten aikataulujen myöhästelystä, että suuntasimme taksille samaan aikaan kuin tapahtuman piti startata. Onneksi nytkään aikatauluista ei niin piitattu, ja me ehittiin hyvin ostamaan liput ja starttaamaan muun juoksuporukan mukana. Juoksukilometrejä ei onneksi ollut viittä enempää, sillä juuri heränneenä, ilman aamupalaa lähteneenä ja tässä kuumuudessa se oli tarpeeksi. Tapahtuma oli täynnä hyvää ja reipasta mieltä, tsemppausta niin juoksijoilta kuin kannustajiltakin ja yhteisen hyvän tekemistä. Epäreilua oli vain se, että ainoastaan me valkoiset muutuimme hikoileviksi tomaateiksi, joille freshit tummaihoiset ihmetellen naureskelivat.. :D

Lasten startti valamiina. N-Y-T, nyt!!

Kun aamulla aloittaa reippaasti, koko päivä on hyvä. Niin oli sunnuntaikin. Syötiin maittava lounas kaupungilla jälkkäripirtelöiden kera, vietettiin laatuaikaa hylätyllä, mutta niin hienolla asemalla ja tartutettiin hah-hah-hauskaa mieltä muihin kajulla kulkeviin. 

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          

Koulutehtävät ovat pieniä viimeistelyjä vaille valmiita. Viikosta suuri aika onkin kulunut olkkarin lattialla risti-istunnassa läppäri sylissä istuen ja raportteja kirjoitellen, joten pakko kait jotain on ollut saaha aikasekskin. Välillä oon toki käynny tuulettumassa ja tekemässä kivoja juttuja. Kuten piknik-lounaalla, ostelemassa matkamuistoja ja tuliaisia, lahjoittamassa köyhällä alueella asuville lapsille vaatteita ja leluja ja nauttimalla elosta täällä Moshissa. Nyt Soweto-koti on hiljennyt. Meijän asukkaiden määrä on supistunut neljään suomalaiseen tyttöön. Ja mekin suuntaamme ihan pian muille seuduille. 

On koittanut joulukuu. Kohta on mennyt se koko kolme ja puoli kuukautta. Ja on aika tulla takaisin Suomeen, ihan huippista.