Asante sana!

Istun tässä hostellin ulkoterassilla, kivilattialla. Muutaman kymmenen metrin päässä pauhaa meri. Pimeää, mutta yllä tuhanisista tähistä loistava taivas. Vaikka on jo myöhäinen ilta, ilma on lämmin. Päivisin edes kuuma ei ole kuvaava sana tähän ilmastoon, paahtava helle on jotakin vielä kuumaakin enemmän. Auringosta ja lämmöstä oon kuitenkin nauttinnu, ja koitan energiaa ja valoa pakata mukaani kotimatkalle. Ihan kohta olen jo matkalla sinne Suomeen, toivottavasti lumiseen talveen.

Täällä siis lomailen. Sansibarin saaren pohjoisosassa, pienessä Nungwin kylässä. Pitkästi valkoista hiekkarantaa, turkoosin sinistä vettä ja rauhallista elämänmenoa. Lomailuun on kuulunut aurinkoa, uimista, snorklausta, suppaamista, merikilpikonnien syöttämistä, veneretkiä, huoletonta olemista, paljon hyvää ruokaa, kävelyä rannalla ja kotiinpaluun oottamista. Ennen Nungwiin tuloa yövyyimme Anniinan kanssa suomalaisen tytön luona StoneTownin lähettyvillä sijaitsevalla yliopistolla. Oli kerrassaan kokemus itekin kietoutua muslimihuviin yliopistoalueella. Täällä kun suurin osa ihmisistä on muslimeja niin kampusalueella on omat sääntönsä, joita kaikkien tulee noudattaa.   

suomienergiaa, parasta sellaista <3

aamupalalle ei tarvi montaa kertaa käskeä ku maisemat on nämä

Veneretkellä: snorklaamista, lounasta autiolla rannalla ja auringon laskun ihastelua.

Moshi ja Soweton kylä, Afrikan reissuni koti, jäi taakse maanantaina. Sinne jäi myös monia läheiseksi tulleita ihmisiä. Mutta mukaani sain paljon unohtumattomia, itteäni kasvattavia ja kokemusrikkaita hetkiä ja tapahtumia. Päällimmäisenä mielessäni on tämän kulttuurin yhteisöllisyys, jota en voi kuin ihastella. Kaikki ovat keskenään suurta perhettä, siskoja ja veljiä, joista kannetaan huolta. Tahtoisin myös muistaa täkäläisten opin, että pieni voi olla suurta ja unelmiin pitää uskoa. Mukaani pakkaisin myös hitusen verran huoletonta ja kiireetöntä elämäntyyliä, mutta en siinä määrin mitä täällä olen saanut kokea. Uskon, että mukanani kulkee monet afrikasta ostamani korut ja muutamat värikkäätt vaatteet. Ja lautasellani tulee jatkossakin olemaan avokadoa, chapattia, papuja ja muuta täällä syömääni ruokaa. Vaikka ihan ensin aion syödä ruisleipää voilla voideltuna ja juoda ison mukillisen kunnon suomalaista kahavia!:)

Päivällisaika. Riisiä, kanaa, avokadoa, jotakin vihreää. 

Suuntana kotimaa.

Muutaman päivän päästä pakkaan tavarani, suuntaan lähes kahden vuorokauden kestävälle kotimatkalle. Alan ehkä käsittää mitä se tarkoittaa, ja olen onnellinen. Suomi. Koti. Perhe ja ystävät. 
Pääsen peseytymään lämpimässä suihkussa, jossa vettä tulee hyvin. Saan oikiasti puhasta vaatetta päälleni. Voin nukkua ilman ympärillä olevaa verkkoa. Voin juoda kylymää vettä suoraan hanasta. Voikin olla ikävä niin arkisia asioita. Mutta ennen kuin tule, kerään vielä valoa ja aurinkoa hetken. Ihastelen tätä maata, jossa kuukin on erilailla kuin siellä: lepää "selällään" köllien.

"Tell them that you have famliky in Tanzania."
Tähän jäähyväishalaus oli täynnä tunnetta, Kiitos kaikki! <3

                            

lähtemisen tuntua

Silloin syyskuussa te vakuuttelitte mulle, että aika menee nopeeta ja ihan pian huomaat joulukuun koittavan. En silloin ollut ihan vakuuttunut sanoistanne. Toisaalta kolme ja puoli kuukautta kuulosti lyhyeltä, mutta jouluun tuntui olevan aikaa.. Kuitenkin nyt täytyy myöntää, että te  olitta oikiassa. Kun mietin aikaani täällä Tansaniassa, tuntuu että se on mennyt hurjan nopeasti. Maanantaina pakkaan rinkkani, huiskutan heipat Moshille ja lennän Sansibarin kuuluisan kauniille hiekkarannoille lomailemaan vajaaksi kahdeksi viikoksi.

Viikon aikana on ollut paljon mukavuutta ja mieleenpainuvia hetkiä, mutta myös pala kurkussa sanottuja hyvästejä, epätoivon ja ressin täyttämiä tunteja viimeisten koulutöiden parissa ja haikeutta tietäessä tuttujen paikkojen olevan kohta vain muistoja. Soweton kodista on tullut turvallinen paikka, johon aina mukava tulla. Dadat ja kakat, siis henkilökunta vapaaehtoistalolla, ovat uskomattomia. He ovat olleet meille aina apuna, pitäneet meistä huolta, osoittaneet että aina on toivoa paremmasta, opettaneet tyytyväisyyttä ja positiivisuutta. Kaiken tämän he ovat tehneet, vaikka eivät ole saanneet palkkaa moneen kuukauteen. 

Soweto-koti.

Olkkari ja nämä muhkean, pehmeät sohovat. Oisko tämä seuraava sisustustrendi? :)

Tasan viikko takaperin vietimme harjoittelupaikassamme päättäjäisiä. Oli kevätjuhlan tuntua: koristeltu luokka, jännittyneitä lapsia ja aikuisia, helteen tuottamia hikipisaroita kasvoilla ja innostusta tulevasta lomasta. Siihen loppuivatkin sitten yhtäläisyydet omiin päättäjäisjuhlakokemuksiin verrattuna.
Lapset olivat tulleet kouluun aamulla, odottamaan juhlaa. Aikuisia ja vanhempia hyöri pihalla tekemässä ruokaa, koristelemassa luokkaa, istumassa ja juttelemassa. Melkosta hyörinää, vielä silloinkin kun juhlan piti alkaa. Tuolirivejä muutettiin ja muokattiin yhen, kahen ja kolmannenkin kerran. Viimein kun juhla alkoi yli yks ja puoli tuntia myöhässä, opettaja muisti ettei todistuksia ollutkaan kirjoitettu. Mutta hakuna matata ja pole pole, ne voi kyllä kirjoittaa juhlan aikana kun pyytää lapsia laulamaan jotakin lauluja ohjelmanumeroksi. Aika sirkusta! Kuitenkin yhdeksän lasta, ne joita me ollaan syksy opetettu ja ohjattu, sai todistukset. Ja millä ylepydellä ne kantoivat saamiaan lahjoja, todistusta ja päässään keikkuvaa paperista tehtyä Just Graduate -hattua. :)
Puheiden, laulujen ja lahjojen antamisen jälkeen oli ootettu hetki: ruokaa. Luokan eteen kannettiin kattiloissa riisiä, kaalta, kanaa, perunoita, lihaa. Ja kaikille riitti niin isot annokset, että vakuutan ettei teistä monikaan pysty niin paljon edes kerralla syömään. Siinä suomityttöjen kanssa kun omaa lautasta tyhjäsimme paikalliseen tapaan käsin syöden, huomasimme että lähes kaikki muut aikuiset käyttivät haarukkaa. Vuups, miten tässä näin kävi? 

Mamat valmistelemassa juhulia.

"I'm little graduated, aren't you proud of me? I know my numbers and my ABCs.
I made a lots of friends and had fun too. Thank you all and I hope to see you soon."

Sunnuntaina oli toimintaa. Aamulla päätettiin sittenkin yrittää, josko vielä ehtisimme mukaan AIDS-juoksuun, jonka tarkoituksena oli kerätä rahaa AIDS-vastaiseen työhön. Olimme niin vakuuttuneita afrikkalaisten aikataulujen myöhästelystä, että suuntasimme taksille samaan aikaan kuin tapahtuman piti startata. Onneksi nytkään aikatauluista ei niin piitattu, ja me ehittiin hyvin ostamaan liput ja starttaamaan muun juoksuporukan mukana. Juoksukilometrejä ei onneksi ollut viittä enempää, sillä juuri heränneenä, ilman aamupalaa lähteneenä ja tässä kuumuudessa se oli tarpeeksi. Tapahtuma oli täynnä hyvää ja reipasta mieltä, tsemppausta niin juoksijoilta kuin kannustajiltakin ja yhteisen hyvän tekemistä. Epäreilua oli vain se, että ainoastaan me valkoiset muutuimme hikoileviksi tomaateiksi, joille freshit tummaihoiset ihmetellen naureskelivat.. :D

Lasten startti valamiina. N-Y-T, nyt!!

Kun aamulla aloittaa reippaasti, koko päivä on hyvä. Niin oli sunnuntaikin. Syötiin maittava lounas kaupungilla jälkkäripirtelöiden kera, vietettiin laatuaikaa hylätyllä, mutta niin hienolla asemalla ja tartutettiin hah-hah-hauskaa mieltä muihin kajulla kulkeviin. 

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          

Koulutehtävät ovat pieniä viimeistelyjä vaille valmiita. Viikosta suuri aika onkin kulunut olkkarin lattialla risti-istunnassa läppäri sylissä istuen ja raportteja kirjoitellen, joten pakko kait jotain on ollut saaha aikasekskin. Välillä oon toki käynny tuulettumassa ja tekemässä kivoja juttuja. Kuten piknik-lounaalla, ostelemassa matkamuistoja ja tuliaisia, lahjoittamassa köyhällä alueella asuville lapsille vaatteita ja leluja ja nauttimalla elosta täällä Moshissa. Nyt Soweto-koti on hiljennyt. Meijän asukkaiden määrä on supistunut neljään suomalaiseen tyttöön. Ja mekin suuntaamme ihan pian muille seuduille. 

On koittanut joulukuu. Kohta on mennyt se koko kolme ja puoli kuukautta. Ja on aika tulla takaisin Suomeen, ihan huippista.    

Masai-kulttuuria ja afrikan eläimiä

Ilot ja kaikki kokemukset ovat kaksinkertaisia hyvän ystävän kanssa.

Safarireissu kannatti. Oli mieletöntä: paljon nähtävää, koettavaa ja ihmeteltävää. Välillä piti ihan itteensä nipistää ettei luullu olevansa unessa!:)

Perjantaina aamupäivällä alko muutaman tunnin ajomatka kohti Karatun kaupunkia ja masai-maata. Oli uusia maisemia, hyvää asfalttitietä ja mukavaa matkantekoa. Ois välillä tehenny mieli ite hypätä ratin taakse, niin kauan siitä on ku oon autoa ajannu. Mutta luottokuskimme oli kuitenkin turvallisempi näissä maisemissa ja tässä liikenteessä.
Ensimmäisenä oli ohjelmassa masai-kylässä vierailu. Masait ovat siis yksi Tansanian heimoista. He elävät savimajoissa maaseudulla hyvin niukkaa ja "alkeellista" elämää eläen. En ole koskaan tuntenut oloani niin epämiellyttävän erilaiseksi ja turistiksi kun silloin kun olimme kylässä masai-heimolaisten ympäröimänä. Kiitos kuitenkin heille, että saimme tutustua heidän kyläänsä, kuulla heidän tavastaan elää ja nähdä pieni pala jotakin niin erilaista kulttuuria. 

Maisema masai-kylästä. 

Kyseisessä masai-kylässä on päällikkö, jota menimme tervehtimään ensimmäisenä. Hän on todella arvostettu ja kunnioitettu henkilö: koko kylän ja muutaman muunkin masai-kylän päällikkö. Tällä heimöpäälliköllä on 34 vaimoa ja 124 lasta/lastenlasta. Masaimiehillä voi siis olla monta vaimoa, ja ajatellaan että mitä enemmän vaimoja ja karjaa niin sitä varakkaampi mies on. Masai-heimossa naisilla on vahva asema, ja he tekevätkin kaiken työn perheen eteen. Naiset rakentavat majat (lehmänlannasta, mullasta, vedestä ja oksista), hakevat veden, hoitavat lapset, lypsävät lehmät ja tekevät ruoan. Miesten tehtävä on paimentaa karjaa ja puolustaa kylää. 

kylän päällikkö laibon

Majat ovat ahtaita ja pimeitä. Sisällä on pienen pieni huone
äitille ja lapsille, "komero" tulentekovälineille ja astioille sekä
makuualkovi miehelle, silloin kun hän talossa on.

Naiset olivat levittäneet maahan tekemiään koruja, joita toivovat meidän turistien ostavan, 

Masai-ihmiset ovat säilyttäneet hyvin luonnonläheisen elintapansa. He kävelevät paljon ja syövät terveellistä "superruokaa", esimerkiksi maidosta ja eläimen verestä sekoitettua juomaa, jonkinlaista puuromaista mössöä ja lihaa juhlaruokana. Masait tunnistaa värikkäistä kankaista, joita he käyttävät vaatteinaan sekä upeista koruista, joita on runsaasti niin miehillä kuin naisillakin. Masaiden kulttuuriin kuuluu paljon erilaisia rituaaleja, jotka kuulostivat omaan korvaan hurjilta. Esimerkkinä lehmän kaulavaltimosta vuodatetun veren eli "voimajuoman" juominen, nuorten poikien aikuistumiseen liittyvät urhoollisuuskokeet sekä lapsille poskiin tehtävät pyöreänmuotoiset "polttomerkit", joiden uskotaan houkuttelevan kärpäset pois silmistä. 

Ilta-auringon laskiessa ajoimme Karatussa sijaitsevalle vapaaehtoistalolle tarkoituksena jatkaa seuraavana aamuna Serengetin kansallispuistoon. Automatkalle riitti vielä paljon kysyttävää ja ihmeteltävää kokemastamme masai-kylä vierailusta. Todella ajatuksia herättävää nähdä ja kuulla heidän tapaansa elää. Mutta arvostus heille, ja heidän valinnalleen elää kuten heidän kulttuuriinsa kuuluu. 

Seuraavan päivän safarikokemus kansallispuistossa vaihtui luppopäiväksi pienessä Karatun kaupungissa. Syynä oli rahasotkut ja maksamattomat sisäänpääsyt tämän meidän safarin järjestäneen organisaation pomon taholta. Loppujenlopuksi tutustuminen Karatun kaupuangin elämään ja leppoinen lauantai kannatti, sillä sunnuntaina Serengetissä meillä oli onnenpäivä. Näimme harvunaisen paljon eri eläimiä, ja vieläpä läheltä. Eikä tässä koko safari, vaan jatkoimme vielä maanantaina eläinten ihmettelyä Ngorongoron luonnopuistossa. 

Vuoristomaista serpentiinitietä, sademetsämäistä vehreää kasvillisuutta, kumpuilevia ruohokukkuloita, silmänkantamattomiin aavaa hiekka-aavikkoa, laskevan auringon kultaamaa maisemaa, kilometritolokulla suoraa soratietä, pieniä järviä, uskomattoman upea auringonnousu. Näissä vaihtelevissa maisemissa me saimme matkata safariautossa kaksi päivää. Katto aukaistuna niin, että sai seisaallaan ihastella maisemia, katsella eläimiä ja antaa tuulen tuivertaa hiuksissa. Elää vain sitä hetkeä, ei huolta tulevasta. Ikimuistoista oloa, jota voin ehkä hiukkasen teille avata kuvien kautta. Että siis tässä teille osa safarikokemuksestani kuvien kertomana, olokaahan hyvä! :)

iltanuotiolla hostellilla ensimmäisen safaripäivän iltana

puhveli

villisikaperhe

Mun on helppo samaistua tähän virtahevon tapaan laiskotella :D

Löytyykö kuvasta gepardiemo pentunsa kanssa?

Työpäivä hoidettu, pyykit pesty ja tämän illan ohjelmana ois vielä pakkaaminen. Viikonlopulle on tiejossa reissu, safarireissu. Uusia kokemuksia siis luvassa: päivä masai-kylässä, ajelua safarialueella ja toiveessa nähä paljon Afrikan eläimiä. Ehkä mulla on ens viikolla kertoa teille enemmän tapahtumia ja kuulumisia reissusta ja jakaa joitakin kuvia.

Afrikassa elämänrytmi on kiireetöntä ja huoletonta. Se näkyy kaikkialla: ihmisillä ei oo kiire, aikatauluista voi myöhästellä tuntejakin ilman että se olisi epäkohteliasta, luvataan ilman varmuutta että lupaus koskaan toteutuu. Ja uskokaa tai älkää, mutta me oltiin yks päivä todistamassa, kun opettaja aloitti pienille koululaisille oppitunnin käskemällä heidän nukkua pää pulpettiin painettuna. Ja toki ope teki ite esimerkillisesti samoin! Tiiä sitten, oliko tarkotuksena oppia näkemään unia, renotutua vai väsyttikö opea itteä vaan liikaa. Tai sitte opeteltiin juurikin tätä hakuna matata -elämäntyyliä!:)  

Viime päivinä ei oo kuitenkaan tuntunnu siltä, että kiirettä ei olis ollenkaan. En tiiä miten, mutta tällä viikolla ollaan onnistuttu tekemään päivistä niin aikataulutettuja, että ihan juosten on saanu asioita toimittaa. On pitänyt säätää, suunnitella ja neuvotella. Kaikki tehty kannatti. Sillä nyt safari onnistuu, harkkapaikan lapset ovat tänään saaneet olla "luokkaretkellä", saan ehkä koulun päätökseen tämän vuoden puolella ja mulla on vielä enemmän kerrottavaa sitten vanhana. ;) 

Kiireestä, ärsytyksistä ja pettymyksistä huolimatta näissä päivissä on ollut enemmän hyvää kuin huonoa. 
Ollaan oltu piknikillä keskustan puistossa aivan auringon laskuun saakka. 
Lounastettiin paikallisten kanssa heidän valitsemassaan paikassa ja heidän tapaansa. Oli mielettömän herkullista ruokaa (ugalia, lihaa kasvisten kanssa, kurkkua chilikastikkeessa dipattuna). Kiva kokemus syödä koko pöytäseurueen kanssa samalta isolta lautaselta ilman ottimia. 
Oleskeltu ja istuskeltu kaupungin osassa, jossa tunnelma on vaan niin kiva. Paljon paikallisia ihmisiä, iloa, kajun varret täynnä mamoja myymässä hedelmiä, vaatteita ja muuta. Sellaista "torimeininkiä", ja vain vähän turisteja.
Bodabodatakseihin oon koukussa; liian helppoa, hieman jännitystä ja niin halpaa.
Sadepäivänä hullutteltu näien muiden yhtä hömppien tyttöjen kanssa. Kiitos Anniina, Veera ja Silvia! :D
Ja ollaan muutettu toiseen huoneeseen. Se on kyllä pienempi huone, ja siellä viihtyy liiankin hyvin vaaralliseksi luokiteltuja nairobikärpäsiä. Mutta nyt meillä on oma vessa ja suihku. Ja peili, ja yksi kaappi!  

Piknikillä puistossa.

"S e l l a i s t e n   i h m i s t e n  l ö y t ä m i n e n,
j o t k a  s a ma a i s t u v a t . . .    

. . . m e i d ä n  t u n t e i s i i m m e  j a  k o k e m u k s i i m m e,
o v a t  m a a i l m a n  s u u r i n  o n n i."   

             

Muutama kuva vielä tästä päivästä. Järjestimme siis koulun kolmellekymmenelle lapselle päivän leikkipuistoon. Lapset nauttivat pomppulinnoista, keinuista, isosta liukumäestä ja koko päivästä kaikkinensa. Mahtava retkipäivä, ja ilo nähä miten paljon riemua voi pienillä olla. Vaikka täällä liian usein tuntee olevansa tarpeeton jos ei ole antamassa vain rahaa, niin tällaisine hetkinä sellaiset ajatukset unohtuu.

Ehkä hiukkasen tästä kuvasta saa tuntua, miten tiiviisti täällä matkataan. Tähän pakettiauton kaltaiseen dala dalaan siis mahuttiin me kaikki: 30 lasta, kuusi aikuista, kuski ja sen "apuri". 

Lounastauko. Erityisenä päivänä tarjottiin erityistä lounastakin.
Limppari on harvinaisuus näille lapsille, samoin jälkkäripopcornit. Ja kyllä niistä nautittiinkin.

Usein täällä suomiporukalla haaveillaan kotimaan ruoista, tutusta kulttuurista ja fiilistellään kotiinpaluusta. Kuukauden kuluttua paluupäivä on jo tosi lähellä. Nyt eeltäkäsin lähetän sinne jo aurinkoa. Tämän kuvan kautta, sydämen muotoisena. Nauttikaa siitä, toivottavasti se vähän antaa valoa sinne talveen ja kylmyyteen.