kuulumisia

Hyvän huomenen toivotus sateisesta Moshista. Aamulla oli kotoinen herätys pisaroiden ropistessa ikkunalautoihin. Virkistävä aamulenkki ja aamupuuron tekoon. Melkein kuin Suomessa olisi, vaikka mikään ei kuitenkaan ole samaa.

Viikonloppu oli ja meni rentoutuessa. Tunsin todellakin olevani päiväntasaajan lakeuksilla, niin polttvasti aurinko paahtoi meidän nauttiessa altaalla rennosta olosta. Otettiin siis muiden talolla olijoiden kanssa taksi vähän matkan päähän hotellin altalle. Siellä sai vapaasti olla miettimättä näkyykö paljaat polvet tai olkäpäät. Vapauttavaa!:) 

Käytiin myös isolla basaarikirppiksellä, jonne täytyy kyllä suunnata toisenkin kerran. Ja tietenkin viikonloppuun kuului myös syömistä ja mukavaa yhdessä oloa. Hyvin sain akut ladattua tätä kuuluvaa viikkoa varten.

Hirvittävän kuoppaiset ja tomuiset tiet alkavat tuntua jo arkipäivältä. En vieläkään ymmärrä, miten autot kestävät sellaista höykkyytystä mitä täällä matkaaminen aiheuttaa. Ensimmäiset kävelymatkat tuntuivat melkein hurjilta, autot ja mopot ohitteli omaa hihaa hipoen ja tööttäykset säikäytteli tottumatonta. Nyt jo askel on varmempaa ja alun säikkyili huvittaa. Onneksi näin, sillä kävellen täällä tulee matkaa taitettua enemmältikin. Hitaasti tallustellen, täällä ei mikään etene nopeasti. Ei asiat eikä ihmiset. :) Ja siihenkin on vain totuttava. Varotan jo nyt, että tälläinen hakuna matata -elämäntyyli tarttuu nopeasti.

Eilen touhuttiin taas lasten kanssa. Opeteltiin matikkaa ja aakkosia, leikittiin yhdessä. Lapset olivat niin mielissään, kun piirrettiin maahan ruutuhyppelyruudukko ja vuorollaan jokainen sai kokeilla yhdellä jalalla pomppimista. Mutta arvatkaa, tarvittiin kolme aikuista pitämään jono jonkilaisessa järjestyksessä, jottai jokainen sai pitää oman vuoronsa. Ehkä lapset oppivat jo pienestä pitäen, että vahvin selviää ja etenee elämässään. Niin se tässä kulttuurissa meneekin, mutta hyvät käytöstavat auttavat varmasti vielä pidemmälle. Toivottavasti kolmen kuukauden päästä jonottaminen ja oman vuoron odottaminen on vähän edes helpompaa.

Kolme palloa plus kaksi palloa on yhteensä viisi palloa. Ja oi sitä riemua, kun vihkon reunaan piirsin hymynaaman onnistuneesta suorituksesta!

"Monta pientä elefanttia marssi näin.."

Lapset ovat oppineet, että kädet pestään ennen ja jälkeen ruokailua. 

Eläminen täällä alkaa tuntua osittain jo tavalliselta. Pullotettu lämmin vesi kelpaa hyvin, eikä muistakkaan miten hyvää on kylmä vesi. Nukkuminen "prinsessasängyssä" hyttysverkon alla on kotoisen turvallista. Pikkuhiljaa alkaa tottumaan, että pimeään aikaan ei voi lähteä edes pienelle happihyppelylle kotiporttien ulkopuolelle. Kävellessä on tervehdittävä kaikkia, ja vaihdettava nopeat kuulumiset. Päivän aikana samoille ihmisille saattaa kymmenen kertaa kertoa voivansa hyvin. Valkonaama "mzungu!" -huutelu ei enään hetkauta. Huolestuttavaa on ehkä, että tottuu olemaan "miljoonääri". Jos ruokailusta maksaa vain viisi tonnia, se on todella halpaa..

Tällaisin terveisin täältä. Sade on lakannut, aurinko alkaa näkymään pilvien ravosta. Mä suuntaan kokoustamaan harjoittelun tavoitteista ja sitten tallustelen lounaalle keskustaan. Reitti on tullut jo tutuksi läpi maapähkinäpellon, yli asfalttitien, läpi asutusalueen, jossa kukot tervehtivät kiekumalla. Ja sitten onkin enään ehkä kymmenen minuutin kävelyä aina vaan ruuhkaisemmaksi muuttuvalla kadulla. Katujen varsilla myydään hedelmiä, koruja, kelloja, sukkia, kenkiä, vaatteita ja pienestä maksusta voi astua vaa'alle tarkistaakseen painonsa. Ihmiset ovat kekseliäitä saadakseen rahaa.

Voikaa hyvin te kaikki, missä ikinä eloa elättekään. Ja ilahduttakaa tätä Afrikassa olijaa myös omilla kuulumisillanne, jos siihen aikaa löytyy. Loppuun kuvat mun nykyisestä kotikadusta ja kotiportista. Täällä olen turvassa ja tallessa. :)