Edelleenkin tunnen olevani erilainen, outo yksilö vieraassa kulttuurissa. Mutta tunnen jo paremmin kaupungin kajut ja matkan keskustasta Soweton kotiin. Olen uskaltautunut yksin etsimään uusia lenkkipolkujakin. Katujen varsilta olen ostanut hedelmiä, jotka ovat muuten mielettömän herkullisia. Ja jopa maistiaisia uskaltauduttiin ottamaan katumyyjän tarjoamana. Ei voinut olla epäkohtelias, ja taisi siinä hetkessä unohtua pelot bakteereista. Muutaman swahilinkielisen sanankin olen oppinut, jota täällä kovin arvostetaan ja joka asioimista helpottaa.
| Arjen askareita, pyykkäystä kotipihalla. |
| Työmatkan varrella. Täältä saa ostettua kaiken tarpeellisen lounaaksi. |
Viime viikonloppuna otettiin irtiotto arjesta. Suunnattiin Tansanian ja Kenian rajalla sijaitsevalle Lake Chalalle. Muutaman tunnin ajomatkan päässä meitä ootti mieletön paratiisipaikka, jälleen. Keskellä savannimaisemaa oli pieni, kirkasvetinen järvi kallioseinämien suojassa. Pientä paitikointia saimme harrastaa kävellessämme vaikekulkuista, jyrkkää polkua alas järvelle. Mutta se todellakin kannatti, niin hienoa oli uida järviveessä, istua rantakivillä, ja ottaa aurinkoa. Käytiiin me jopa Keniassa, melomalla ja ilman passia!:) Ihan totta, en valehtele. Ja sitä naurun ja hauskuuden määrää, oli meillä mukavaa.
| Tällä menopelillä matkattiin, välillä saatiin aika hurjaakin kyytiä. Psst!Huomaattehan takarenkaan eessä olevan kiven, joka toimii käsijarruna. :) |
| Kohti järveä, Lake Chalaa. Vielä riittää hymyä, kun kukaan ei tiedä mikä polku kulkijoita oottaa.. |
| Kohti Keniaa, todistetusti! |
| Leiri keskellä savannia. Hiukan jännitystä tettayöhön toi epävarmuus villieläimistä. |
Hieno oli retki kaikkinensa. Matkalla nähtiin paljon maaseudun elämää; ihmisiä kuokkimassa pellolla, kyntämässä lehmän vetämällä auralla ja kuljettamassa suuria kuormia pään päällä kantaen tai pyörällä tasapainoillen. Auton huomatessaan heidän työnsä seisahtuivat ja ihmetellen he seurasivat pärisevää menopeliä niin kauan kuin vain näkivät. Lake Chalalla näimme puissa rimpuilevia apinoita, suuria lintuja kaartelemassa taivaalla sekä rapuja ja ihmeellisiä kaloja vedessä. Pilkkopimeällä sai kulkea vapaasti, ihastella miljoonista tähdistä tuikkivaa taivasta ja olla hyvässä seurassa.
Nyt oon palannu viikonloppureissulta "kotiin" aloittelemaan uutta viikkoa. Ihan kodilta tämä vapaaehtoistalo jo tuntuu. Ihanat ihmiset, tutut tilat ja lepposen kotoinen tunnelma. Ja onhan täällä mulla oma pieni ja turvallinen yksiö, kerrossänkyni.
Kuvasi kertovat enempi kuin tuhat sanaa :) Vautsi vau mikä pakkaus! :) <3 Melonta, telttaleiri ja kaikki nyrkkipyykistä lähtien... tuliko puhtaampaa? :) Oleppas varovainen lenkkipoluilla...pian eksyt ja jäät sinne ja sehän olis hyvin ikävää! Täällä on kylmä ja pakkasta... kynttilät palaa ja pyörässä vaihteet jäätyy :D Olet ihana, Eeva
VastaaPoistaVoi että mää niin tykkään lukee näitä sun ajatuksia ja tekstejä, sulla on kyllä taitoa myös tähän hommaan niinku kaikkeen muuhunkin :) Näyttää ja kuulostaa niin hienolta, ihan jotenkin uskomatonta että tää on totta ja sinä oot oikeesti noissa maisemissa. Mutta on mulla jo todellakin ikävä sua tänne <3: Emmi
VastaaPoistaKiitos taas hetkestä, tuntu kuin olisit aivan lähellä...vaikka oot niin kaukana! Täällä kotipaikalla N.eskarilaisen kanssa kuljettiin pimeää tietä naapuriin, oli tosi pimeää, ihmeteltiin kirkasta tähtitaivasta.. pohdittiin yhdessä näkeekö Nannu samat tähdet taivaalla siellä kaukana Afrikassa! Voit kuvitella pojan luonteella sitä aitoa ihmetystä, tuli aika ikäväkin...ja silti ajatus loi niin turvaa, että tosiaan ollaan samojen tähtien alla<3
VastaaPoistaPidä itsestäsi huoli, ole rohkea mutta älä uhkarohkea. Oot niin tärkeä, et saa joutua hukkaan! Voi, on sulla siellä niin rikkaita kokemuksia... oot paljon puheissa täällä kantatokolassakin. Ihasteltiin ja ihmeteltiin kuvia yhdessä A ja J kanssa. Huikeita nuo kuvat ja sinä!;) <3`Leea
Pitkästä aikaa blogiasi lukemassa ja hetkihän siinä vierähti... Monta tapahtumaa kertynyt sitten viime lukemisen.
VastaaPoistaNauti Nannu kokemuksista, kaikkein eniten niistä pienistä ja arkisista! Mua pysäytti erityisesti tuo tähtitaivaan kuvailu. Siitä oon ihte ainaki saanu monesti lohtua ja rauhaa, vaikka elo ympärillä ois ollu minkälaista. Täälon sulla melekonen ihalijakaarti Suomesa :D
syysloman pakkasista terkkuja lähetteleepi Anna