ihmeitä, ihastelua ja arkea

Nyt kun aurinko on paistanut lähes pilvettömältä taivaalta ja taivas on ollut selkeä muutaman päivän ajan, niin Kilimanjaro on näyttänyt mahtavuutensa. Yhä uudestaan olen hakenut kameran ja juossut kuvaamaan tätä ihmettä, vaikkakin omin silmin näky on vieläkin parempaa. Tänäkin aamuna unihiekat oli nopeasti karistettu silmistä, kun sain aamulenkkiä taivaltaa samassa vapaaehtoistalossa asuvan Roosan kanssa lähes epäuskottavan mahtavissa maisemissa. Talolta ei tarvi montaa askelta ottaa, niin pääsee ihailemaan kuvienlaista maisemaa. Haaveena on, että täällä ollessani pääsisin joku viikko ihailemaan maisemia tuolla huipulla seisten.. 

Arki on asettunut tänne hyvin. Päivät vierähtää harjoittelussa, ja siellä riittääkin tekemistä ja toimintaa. On mielenkiintoista luovia opettajana ja ohjaajana, saada lapset ymmärtämään numeroita ja kirjamia, mutta myös hyviä käytöstapoja ja arjen taitoja. Meillä ei aina ole yhteistä kieltä, sillä englantia nämä pienet koululaiset eivät vielä osaa kovin hyvin. Ja niin, koululaiset ovat iältään siis vasta kolmesta vuodesta ylöspäin. Ja monet orpoja ja niin köyhistä oloista, että perheellä ei ole varaa maksaa heitä yleiseen kouluun. Haastetta siis riittää. Palkitsevaa on kuitenkin nähdä suklaasilmien innostuksen, aidon ilon sekä halun oppia. Tällä viikolla esimerkiksi isommat lapset saivat tehdä itselleen helminauhan matikan laskuja helpottamaan. Ihanuus, miten he keskittyneesti pujottelivat helmiä nauhaan ja solmivat limsapullon korkin "tulpaksi" ettei mikään kahdestakymmenestä helmestä putoa. Eivät ehkä olleet koskaan aiemmin tehneet mitää vastaavanlaista. Eikä ihme, sillä jo se, että löysimme koko Moshin kaupungista yhtään helmeä, oli yhden päivän etsimisen tulosta. Oppaana tässä etsimistyössä oli paikallinen nuori nainen, jota ilman olisimme ehkä vieläkin kulkemassa kaupasta kauppaan ilman yhtään helmeä.

Mietitään, tuumataan ja ihmetellään

Oman helminauhan työstämistä, keskittyneesti.

 

   

Harkkapäivien jälkeen on usein aika väsy olo. Touhuaminen energisten muksujen kanssa vie vanhalta voimat!:) Yöllä ei siis tarvi unta ootella. Vapaa-ajalla tulee hoideltua arjen askareita: nyrkkipyykkiä, koulutöitä, syömistä, auringon ottamista, lenkkeilyä ja sen sellaista. Ja täällä vapaaehtoistalolla asuu paljon ihania ihmisiä, joiden kanssa on aina kivaa viettää aikaa. Toiveissa on myös tehä retkiä ja reissuja, tutustella Tansaniaan ja toki kerätä mahollisimman paljon uusia kokemuksia.

Jonkun perheen koti.
Ehkä näyttää huteralta, mutta siellä on kaikki tarpeellinen.

13-vuotiaan isosiskon selässä on pikkuisen pojan
turvallista kulkea.

Ihmetellään ja ihastellaan kaikki yhdessä. Se on siili!

Ilta alkaa kääntyä jo yöks. Mä hipsin hyttysverkkoni alle turvaan kaikilta iniseviltä ötököiltä. Yöuneen mut saattelee sirittävät linnut, piipittävä siili ikkunan alla ja jossakin lähellä isoäänisesti puhuvat paikalliset. Täällä metelöidään toisten yöunesta piittaamatta, se kait kuuluu kulttuuriin. Ja siihen tottuu, ääntä kuun riittää päivin ja öin.
Lala salama siis vaan!